Onnelle on monta määritelmää, joten tarkastelkaamme aluksi yhtä niistä.

”Onni on hetki, jossa valmistautuminen ja tilaisuus kohtaavat.”

          Tämän määritelmän mukaisesti onnen toteutumiselle on kaksi ehtoa:

           1) valmistautuminen tiettyyn tilaisuuteen, ja

           2) tilaisuuteen tarttuminen sen ilmaantuessa.

          Määritelmä on yksinkertaisuudessaan varsin helppo ja rohkaiseva, koska se suorastaan lupaa jokaiselle sitä noudattavalle mahdollisuuden onnen saavuttamiseen, edellyttäen, että hän on siihen valmistautunut ensimmäisen ehdon mukaisesti ja jaksaa sen jälkeen kärsivällisesti odottaa tilaisuutta. Mutta miten tämä sitten liittyy Suomeen ja NATO:on?

          Suomen mainio esimerkki

          Suomalaisten uutislähteitten mukaan vuodesta 1995 lähtien Suomen hallituksen ohjelmassa on aina ollut niin kutsuttu NATO-optio. Tätä optio-ohjelmaa on lehdistön tietojen mukaan sen jälkeen aina jatkettu vuodesta vuoteen ja kulloinkin valtaa pitävältä hallitukselta seuraavalle, riippumatta siitä, oliko hallitusvastuuta pitävä puolue oikeistolainen tai vasemmistolainen.

          Jos lehdistön tietoihin voi luottaa, ja kaikki edellä kerrottu pitää paikkansa, niin se tarkoittaa, että nyt jo lähes 30 vuoden ajan Suomessa on oltu viisaasti valmistautuneina, kuin myös kärsivällisesti jaksettu odottaa tuon tilaisuuden ilmaantumista.  Toisin sanoen on pidetty kättä NATO-ovenkahvalla. Jos mitään, niin nimenomaan tätä optiota voidaan pitää todellisena koulun malliesimerkkinä valmistautumisesta ja tulossa olevaan tilaisuuteen tarttumisesta.  

          Sitten, yhtenä täysin odottamattomana hetkenä, vuoden 2022 helmikuun 24. päivänä, tilaisuus ilmaantui suurena yllätyksenä, kuten hyvin usein tapahtuu. Tuo tilaisuus, johon Suomessa oli jo vuosikymmeniä varauduttu, oli Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Se oli historiallinen hetki, joka todisti, ettei Suomen valmistautuminen ja kärsivällinen odotus olleet  olleet turhat.

          Venäjän hyökkäys riitti herättämään Suomen sen hetkisen vasemmistoenemmistöisen hallituksen (niin uskomattomalta kuin se ulkomailta katsottuna tuntuukin). Kaikki tajusivat tilaisuuden koittaneen ja siihen tartuttiin. Maan hallitus puhalsi pölyt NATO-option päältä, asia aktivoitiin, Suomen eduskunta teki ylivoimaisen enemmistöpäätöksen liittyä NATO:on, mukaan lukien vasemmistolaiset,  ja jäsenyysanomus hyväksyttiin.

          Suomea onnisti. Vaikka onnen odotus oli kestänyt lähes kolme vuosikymmentä, sen toteutuminen oli noudattanut tarkalleen edellä kerrottua onnen formulaa: hetkeä jossa aikaisempi valmistautuminen ja tilaisuuden ilmestyminen kohtaavat toisensa. Näin tapahtui. 

          Suomen ei-niin mainio esimerkki

          Täsmälleen samalla tavalla Suomen olisi pitänyt alkaa jo vuosikymmeniä sitten valmistautua Karjalan takaisin saamiseen. Asia ei ole ollut koskaan kirjattuna yhdenkään hallituksen ohjelmaan, eikä mitään muutakaan valmistavaa ole tullut tehdyksi tämän törkeän vääryyden korjaamiseksi, johtuen oletettavasti arkuudesta,  hienotunteisuudesta, suomalaisesta kuuliaisuudesta rauhansopimusta kohtaan, itsesensuurista, seuraamusten peloista, ehkä painostuksestakin, joita maamme riippuvuussuhdetta pitkään seuranneet ulkomaalaiset tarkkailijat olivat alkaneet pilkallisesti kutsua yhteisnimityksellä suomettumiseksi, finlandization. Jos valmistautumisvaihe olisi ollut valmiiksi tehtynä, historia on osoittanut, että tilaisuuksiakin olisi ollut tarjolla.

          Suomessa selvästi pelättiin, että asian esille tuominen olisi riittänyt pahoittamaan tuon niin  hurskaana esiintyvän, mutta samalla niin tiukoilla omilla ehdoillaan tekopyhää ystävällisyyttä osoittaneen naapuri-Neuvostoliiton mielen.  Onneksi tänä päivänä, vuoden 2024 alussa, kaikki silmälaput on riisuttu, kaksinaamaisuuteen perustuneet ystävyyssiteet on katkaistu, pelon tunteesta on päästy eroon, turha miellyttämispolitiikka lopetettu, on alettu puhua asioista, kuten ne todellisuudessa ovat ja olivat, pitkän ja painostavan riippuvuussuhteen kahleet on murrettu. Vaikka valtioitten välinen rajakin on ollut nyt jo suljettuna joulukuusta lähtien ja tulee vielä olemaan suljettuna tämän hetkisten tietojen mukaan kevään loppuun ja ehkä senkin jälkeen aina kesän loppuun saakka, Suomessa on tultu mainiosti toimeen.  

          Aina 1990-luvun alkuun saakka Neuvostoliiton ikäloput (ehkä Gorbatshovia lukuunottamatta) johtajathan olivat noita ainaisen sensitiivisiä, herkkähipiäisiä, helposti loukkaantuvia, huumorintajuttomia mielensäpahoittajia, todellisia tosikkoja, jotka närkästyivät jopa suomalaisesta Karjala-olutpullon etiketistä, Kari Suomalaisen poliittisista pilapiirroksista ja monesta muusta naurettavan vähäpätöisestä ja harmittomasta humpuukista.  

          Vuosikymmeniä vierähti, maailma muuttui

          Maailmansotaa seuranneitten vuosikymmenien aikana "sivistyneessä maailmassa" alkoi kansojen omantunnon asteittainen herääminen ja rehellisyyteen pyrkiminen.  Uuden sukupolven valtiojohtajat ovat alkaneet tuntea syyllisyyttä edeltäjiensä tekemistä vääryyksistä, julmuuksista, varkauksista, joista monet ovat olleet suoranaisia rikoksia, välittämättä siitä, milloin tuo paha tuli aikoinaan tehdyksi. Riitaosapuolien välille on löydetty  kompromissit. Aikaisempia ilkeyksiä ja pahoja tekoja on alettu tunnustaa, pyytää anteeksi, kuin myös antaa anteeksi. Vaikeissa asioissa on päästy ratkaisuihin, sopimuksiin, korvauksiin, varastetun omaisuuden palauttamiseen. On alettu katsoa yhteiseen tulevaisuuden rinnakkaiselämiseen ystävinä. On perustettu kauppaliittoutumia hintojen alentamiseksi, sotilaallisia liittoutumia toinen toisensa olemassaolon turvaamiseksi, valuuttaliittoutumia, jopa Euroopan valtioitten unioni, jotta sen jäsenmaitten välillä ei enää koskaan syttyisi toisen maailmansodan kaltaisia konflikteja. .

          Tosin monet kiistat ovat vielä ratkaisematta ja uusiakin ilmenee lähes päivittäin, mutta tämä kerran aloitettu sovittelujen tendenssi on elossa ja jatkuu aktiivisena meidän päivinämme rehellisten ja oikeudenmukaisuutta tavoittelevien valtioitten välisessä kanssakäymisessä. Tästä aiheesta lisää seuraavissa blogeissamme.

          Nyt herää kysymykset:

Miksi Suomi on niin nöyrästi alistuneena vaiennut kaikesta kokemastaan vääryydestä?

Miksi Suomi ei ole valittanut kokemastaan rikollisesta kohtelusta, nostanut kärsimyksiään ja menetyksiään julkisesti esille maailman näyttämölle, vaan vaieten vain alistunut tilanteeseen?

Miksi Suomi ei ole koskaan menneitten 80 vuoden aikana, viimeisen sodan päättymisen jälkeen, tehnyt ainoatakaan korvausvaatimusta laittomista menetyksistään Neuvostoliitolle tai Venäjälle?

Miksi Suomi ei ole nähnyt kokemiaan vääryyksiä ja menetyksiään oikeudellista tietä edettävän oikaisemisen arvoisiksi asioiksi, vaan on vaieten alistunut pirullisen ylenkatseellisesti käyttäytyneen naapurinsa pahanteoille? 

          Mitkä ovat vastaukset näihin kysymyksiin?

          Ainakaan selityksistä ei ole pulaa, mutta ne eivät ole vastauksia:

          Rajat on määritelty Moskovan rauhassa 1940.

          Rajathan  on määritelty Pariisin rauhassa 1947.

          Karjalan palautus tulisi Suomelle liian kalliiksi.

          Karjalan palautuksen yhteydessä Suomi joutuisi ottamaan vastaan myos siellä asuvat venäläisetkin. Mitä me            niillä venäläisillä tekisimme?

          Mitä me sillä Karjalalla enää tekisimme?

          Todennäköinen vastaus lienee: Suomi ei yksinkertaisesti ole ollut valmistautuneena onnen määritelmän ensimmäisen vaiheen edellyttämällä tavalla, negatiivisesti ajatellen, ettei tilaisuus koskaan koittaisi.  

          Miten Suomi olisi voinut valmistautua?

          Paras tapa olisi tietysti ollut jatkuva hallitusohjelmaan tehty kirjaus vuonna 1944 Neuvostoliitolle menetettyjen maa-alueitten palauttamis-optiosta, täsmälleen samalla tavalla kuin nyt toteutunutta NATO-optiotakin jaksettiin kirjata hallitusohjelmiin lähes 30 vuoden ajan. Kaiken seurauksena Suomea kohtasi onni, joka tulevaisuudessa takaa maan itsenäisyyden säilymisen.

          Jos Suomi olisi ollut valmistautuneena Neuvostoliitolle luovutettujen alueitten palautus-optioon, niin tilaisuuksia olisi kyllä ilmaantunut moniakin menneitten vuosikymmenien aikana. Yksi viimeaikojen mainioista tilaisuuksista olisi voinut olla esimerkiksi venäläisen NordStar-kaasuputken luvan saamisen yhteydessä. Miksei Suomella ollut Turkin presidentti Erdoganin tai Unkarin pääministeri Orbanin kaltaista rohkeutta esittää ehtoja ja vatimuksia: ”Hyvä Putin, tietysti sinä saat putkesi rakentaa ohittamaan Suomen merialueet, kunhan vain annat meille edes  Viipurin takaisin, tai Petsamon, että saamme pääsyn jäämerelle?”

          Seuraava tilaisuus on lähestymässä 

          Venäjällä kuhisee ja kiehuu. Mikä tulee olemaan Venäjän tulevaisuus? Erilaisista vaihtoehdoista huhuillaan.

          Muuttuuko Venäjä vuosikymmeniksi Pohjois-Korean, Iranin ja Afganistanin kaltaiseksi suljetuksi, sisäänpäin kääntyneeksi, merkityksettömäksi valtioksi, yhdeksi niveleksi niin kutsutussa "pahuuden akselissa" (axis of evil), jonka kanssa demokraattinen ja kapitalistinen maailma ei tahdo olla tekemisissä ja tulee jättämään omiin oloihinsa merkityksettömänä?

          Vai tuleeko Venäjä jatkamaan nyt aloittamaansa naapurivaltioittensa, Euroopan Unionin  ja U.S.A:n uhittelua kerjätäkseen huomiota, herättääkseen pelkoa ja saadakseen Putinille pelkoon perustuvaa kunnioitusta erilaisilla  uhkauksilla ja pysyäkseen maailman uutisissa, samaan tyyliin kuin Pohjois-Korea ärhentelee näinä päivinä huomion herättämiseksi, jonka on aika ajoin laukaistava raketti tai kaveerattava suuren amerikkalaisen "looser'in", ex-presidentti Donald Trumpin kanssa saadakseen aika ajoin maailman huomion olemassaoloonsa?

          Vai rohkeneeko Putinin Venäjä  todella, uhkaustensa mukaisesti,  alkaa yrittää liittää kaikkia historian jossakin vaiheessa menettämiään maita ja alueita takaisin itseensä, mikä voisi merkitä Alaskan, Balttian maitten ja Suomenkin paluuta Venäjään?

          Vai rohkeneeko  Putin epätoivoisuudessaan  aloittaa atomisodan, kuten hän, hänen ullkoministerinsä Sergei Lavrov, maan turvallisuudesta vastuussa oleva entinen presidentti Dmitri Medvedev, Venäjän suosituimman TV-paneeliohjelman vetäjä Valdimir Solovyov ja Russia Today TV-kanavan päätoimittaja Margarita Simonyan jatkuvasti ehdottavat omissa esiintymisissään? 

          Vai, tuleeko Venäjä pilkotuksi moniin uusiin itsenäisiin pikkuvaltioihin: Venäjään, Kareliaan, Tatariaan, Siperiaan,  Komiin, Dagestaniin, Buriatiaan, jne?

          Vai voisiko nykyinen Putinin diktatuuri jälleen kerran hajota sisältäpäin tapahtuvaan hiljaisen, mutta jatkuvasti kasvavan opposition tai tyytymättömien oligarkkien vallankaappaukseen?

          Kaikki yllä mainitut ovat mahdollisuuksia ja siksi Suomen on saatava valmistautumisensa valmiiksi, jäätävä odottamaan tuota mahdollista tilaisuutta ja oikean hetken koittaessa toimittava. Suomen tulevien hallitusten tulee kirjata hallitusohjelmaansa virallisena tavoite-optiona: ”Neuvostoliiton laittomasti vuosien 1939-1944sodissa riistämien maa-alueitten palauttaminen ja uudelleen liittäminen Suomeen korvausten kanssa”.

          Vielä yksi varoitus

          Emme saa unohtaa, mikä oli Putinin reaktio Suomen NATO-jäsenyyteen. Hän antoi katkeran lausunnon, että "Venäjällä ei ole ollut minkäänlaisia erimielisyyksiä Suomen kanssa. Meillä ei ole ollut aluevaatimuksia. Meille ei ole ollut vaikeuksia keskenämme, mutta nyt tulee."

          Voisiko selvempää varoitusta kukaan antaa? Se ei ole varoitus, vaan suorastaan uhkaus ja lupaus, että hän tulee järjestämään vaikeuksia. Mitä nämä voisivat olla? Sitäkään ei ole vaikeaa arvata. Hän on jo ilmoittanut perustavansa uuden Luoteis-Venäjän sotilaspiirin. Kaikki hybriidisodan muodot tulevat kiihtymään ja uusia kohteita näille ilkeille hyökkäyksilleen venäläiset tulevat jatkuvasti etsimään ja löytämäänkin, sillä maassa on erittäin osaavia, sofistikoituneita tietokonealan edustajia. Voimme myös sanoa, että Putin oli oikeassa, että "nyt tulee" aluevaatimuksia.

          Kuten on hyvin tiedossa, raha ei koskaan riittänyt Neuvostoliitolle, sillä eihän proletarismi kykene luomaan rahaa eikä varallisuutta. Proletarismihan pyrki tuhoamaan kapitalistisen varallisuuden, joen sen talouskehityksen suunta  on kapitalistisesta varallisuudesta alaspäin eikä suinkaan ylöspäin. Se pyrki tasoittamaan kansalaistensa elintason köyhempien tason mukaan eliminoimalla varakkaat, sen sijaan, että se pyrkisi nostamaan köyhät varakkaiksi. Eikä raha tule riittämään Putinin Venäjällekään länsivaltojen jatkuvasti lisääntyvien sanktioitten seurauksena. Tästä syystä Venäjä tulee esittämään länsivalloille, myös Suomelle muitten mukana, esimerkiksi uusia taannehtivia vaatimuksia sotakorvauksiksi. Tästäkin on jo näyttöä. Aiheesta ovat puhuneet itse Putin, ulkoministeri Lavrov ja Putinin äänitorvi Peskov.  

          Putin ei voi koskaan olla kärsivä häviäjä, sillä se ei sovi suuren Venäjän valtion johtajan rooliin, ei edes tsaarien aikana, kunnes japanilaiset näyttivät Nikolai II:lle, ettei hän suinkaan ole mikään Jumalan valittu, joka nauttii Korkeimman huojumatonta siunausta ja turvatakuita, tekipä tsaari sitten mitätahansa. Japanin sodan häviön jälkeen tsaarin aseman ja arvovallan syöksykierre vain kiihtyi, yhtä vuotta, 1913, lukuun ottamatta, kunnes tsaari itse tajusi ajan koittaneen vallasta luopumiselle.   

          Johtaja-asemansa säilyttämiseksi kansalaistensa silmissä Putinin on esiinnyttävä agressiivisena hyökkääjänä. Hän tulee vielä  vaatimaan korvauksia ja osoittamaan syyttävällä sormella Saksaa toisen maailmansodan aikaisesta Neuvostoliiton tuhoamisesta, raakuuksista venäläistä kansaa vastaan, venäläisten sotavankien huonosta kohtelusta, ja Saksaa ja Suomea yhdessä Leningradin 900 vuorokautta kestäneestä piirityksestä ja tuon kaupungin nälkään kuolleista ihmisistä ja alueen raunioiksi pommittamisesta, ja sen jälkeen Suomea vielä erikseen  Neuvostoliiton puoleisen Karjalan valloitusretkistä,  niitten aiheuttamista tuhoista ja revanssisesta haaveesta perustaa Suur-Suomi.  Putinin vaatimuksissa ei tulla ottamaan huomioon, eikä sillä tule olemaan merkitystä, että Neuvostoliitto aloitti sodan valheella Suomea vastaan.  -  Uskokaa tällä sivustolla esittämiämme analyysejä. - Aika tulee näyttämään yllä olevat arviointimme oikeiksi. 

          Tomittajiemme keskuudessa on vuosikausien tuloksena kerätty valtavat arkistot Karjalaan liittyvää materiaalia. Löysimme muun muassa vuodelta 2011 Helsingin Sanomien artikkelin, jossa Karjalan Liiton kunniapuheenjohtaja Pertti Viinanen esittää mielipiteenään, että Karjalan palautuskysymystä ei pidä liittää hallitusohjelmaan. Meitä tämä ihmetyttää. Viinanen katsoo, että asia pitää hoitaa "suorilla kontakteilla".  Hän ei edes spekuloi, keitä nämä suorat kontaktit saattaisivat olla, mutta hän mainitsee, että "pitää löytää sellainen hetki ja paikka, jossa asia olisi eteenpäin vietävänä".

          Toisin sanoen, Viinanenkin luottaa täsmälleen meidän edellä esittämäämme onnen formulan toiseen vaiheeseen asian ratkaisuna, mutta tämä ei tule toimimaan ilman ensimmäistä vaihetta, eli sitä edeltävää valmistautumista. Kun Viinasen mainitsemat  "hetki ja paikka" (= tilaisuus) ilmaantuu, siihen on jo oltava valmistautuneena. (Lainaukset Helsingin Sanomista; Olli Pohjanpalo: "Karjala takaisin, mutta ei räyhäämällä".)   

          Meidän kantamme sen sijaan on, että rajojen siirtoihin liittyviä asioita  ei ole mahdollista hoitaa kontakteilla. Ne ovat valtiovallan ja hallitustason asioita, siksi ne on sisällytettävä hallitusohjelmaan.    

          Jos koskaan, niin juuri nyt, menossa olevan vuoden 2024 maailman tilanteen ja Euroopassa riehuvan sodan johdosta, on syytä odottaa, että edellä mainittu tilanne tulisi ilmaantumaan. Suomen valtiojohdon on aloitettava valmistautuminen.  Tilaisuus kyllä tulee aikanaan. Onni potkaisee siellä, missä valmistautuminen ja tilaisuus kohtaavat.  Suomen kärsimä vääryys tulee oikaistuksi. Luovutetut alueet saadaan takaisin Suomelle ja Viipurista tulee jälleen Suomen iloisin kaupunki.  

          VIIPURI TAKAISIN!

(By: K.vK. ja T.V. ja Z.O.)

KYSYMYKSIÄ SINULLE:

• Tunnistatko, tai oletko aikaisemmin kuullut yllä esitetyn onnen kaavan:  valmistautuminen ja tilaisuus? Oletko mahdollisesti kokenut omassa elämässäsi onnen tapahtuman, joka olisi totetunut noudattamalla tätä kaavaa, ja josta voisit kertoa meille?
• Oliko Suomen NATO-päätös sinun mielestäsi oikea päätös?
• Koska me kirjoitamme tätä blogia ulkomailla, seuraten Suomea ja Suomen tilannetta ulkopuolisin silmin, siksi tahtoisimme kuulla sinun käsityksesi siitä, miten on mahdollista, että Suomen entisen kommunistipuolueen, samoin kuin sosiaalidemokraattisen puolueen nykyiset edustajat vuoden 2022 hallituksessa, aina punaista pääministeriä myöten, kannattivat ja päättivät  Suomen NATO:on liittymisestä. Voitko selittää, mikä sai nämä entiset Neuvostoliiton ja kommunismin ihailijat ja ymmärtäjät tekemään näin odottamattoman "takin käännön"? 

LÄHETÄ  KOMMENTTISI: tomofviipuri@gmail.com 

*   *   *   *   *   *   *   *   *   *   

LUKIJAKOMMENTTI 01.05.2024

Hieno juttu. Parasta mahdollista vappulukemista. Jatkakaa samaan tyyliin. Onnittelen ja kiitän teitä tällaisen tärkeän asian rohkeasta henkiinherättämisestä. On vain häpeällistä, ettei tämän Neuvostoliiton tekemän rikoksen käsittelyä ja  rangaistusvaatimuksia ole otettu esille Suomessa oma-aloitteisesti.

Opettaja

*   *   *   *   *   *   *   *   *   *

LUKIJAKOMMENTTI 05.05.2024

Kysytte, miten on mahdollista, että Suomen punaiset puolueet, näitten mukana jopa se kaikista punaisin Li Andersson, ovat voineet äänestää  NATO:oon liittymisen puolesta. Vastaan: Ovat lopultakin pudottaneet suomut silmiltään ja tulleet järkiinsä.

Uskovainen eläkeläinen 

*   *   *   *   *   *   *   *   *   *

LUKIJAKOMMENTTI 06.06.2024

Luin yllä olevan  juttunne jo heti sen ilmestyttyä, mutta se palautui nyt mieleeni, sillä meillä on täällä Suomessa ollut tänään vierailijana Jens Stoltenberg. Hän on NATOn pääsihteeri. Hän kertoi lehdistöhaastattelussa ihmetelleensä eikä koskaan ymmärtäneensä, mikä on tämä suomalaisten NATO-optio, jota te niin osuvasti käsittelette tässä  blogissanne  N:o 2. Kun luin hänen lausuntonsa, muistin bloginne. Minulle selvisi, että  todellakin tämä lähes 30 vuotta hallitusohjelmassa kierrätetty optio onkin ollut itse asiassa  juuri tuota teidän jutussanne mainittua valmistautumista,  ja kärsivällistä oikean tilaisuuden odotusta. Tilaisuus ei jättänyt tulematta.

Loppulausumassaan Stoltenberg totesi, että näköjään se optio ainakin salli  teille (siis meille suomalaisille) oikeuden puhua tästä asiasta. Totuushan on, että meillä on vuosien aikana ollut niin monia aiheita, joitten käsittely on ollut kertakaikkiaan kiellettyä julkisesti tai vähintään ei-toivottua. En rupea niitä luettelemaan, koska kaikkihan me uutisia seuraavat tiedämme ne. Eihän Lipposen hallitus sallinut edes lehtimiesten esittää kysymyksiä. "Siitä ei saa puhua!"

Vielä Stoltenberg totesi, että näköjään se optio toimi, koska Suomen NATO-jäsenyys on nyt tosiasia .  Yhdyn täydellisesti ja kannatan teidän kirjoittajanne ajatusta, että nyt meidän hallituksen pitäisi tehdä bloginne ehdotuksen mukaisesti Viipuri takaisin optio.  Jossei koko Karjalaa, niin ainakin Viipurin kaupunki ja toiseksi tiekaistale Jäämerelle. Nämä pitäisi mainita option tavoitteina. Uskon vakaasti, että kyllä tämä uusikin optio toteutuisi, kun tilaisuus tarjoutuisi eikä sen odottamiseen menisi edes 30 vuotta, kuten kävi NATO-option kanssa, ja kyllä se tällä nykyisellä Vneäjän menolla takuulla myös tarjoutuisikin. Onhan se maa joskus saatava vastuuseen sukupolvia kestäneestä pahanteosta.

Kiitos teille tämän tärkeän aiheen henkiinherättämisestä bloginne kautta. Keep up the good work!  

N. Kauppi, Helsinki

*   *   *   *   *   *   *   *   *   *

LUKIJAKOMMENTTI 02.09.2024

HEI! JO OVAT AJAT JA OLOSUHTEET SUOMESSA MUUTTUNEET!

Tähän todella kiinnostavaan NATO-aiheeseenne liittyen, kuin myös toimituksenne  ja ulkomailla asustavien lukijoittenne tiedoksi, kiiruhdan kirjoittamaan eilen pidetystä puolustusministerimme lehdistötilaisuudesta. Puolustusministeri ilmoitti virallisesti, että tänne meidän Mikkeliimme tullaan perustamaan NATO:n pohjoinen alaesikunta, kuten sitä nimitettiin  puheessa. Se tulee toimimaan Norfolkissa, USA:ssa sijaitsevan NATON:n alueellisen komentokeskuksen alaisuudessa. Meille mikkeliläisille se on hieno uutinen. Kaupunkimme saa huomiota, kanainvälistyy, sillä tulee varmasti olemaan myös piristävä vaikutus kaupunkimme talouselämäänkin.

Voi, menneitä aikoja! Pitäisikö niille nauraa, itkeä, hävetä, vaiko sääliä meitä itseämme, mihin me aikoinaan nöyrästi alistuimme.  Enää ei käydä lupaa kysymässä itärajan takaa. Enää ei edes näytetä välittävän, mitä siellä meistä ajatellaan. Tämä on todellista vapautta. Tämä on itsenäisyyttä. Tämä on itsenäistä, vapaaehtoista omien sisäisten asioitten päättämistä. Minun elämäni aikana tämä hetki on nyt ensimmäinen kerta, kun Suomi todella voi itse päättää, mitä se tahtoo tehdä ja kenet se katsoo ystäväkseen ilman painostusta. Hyvä näin ja näin jatkukoon. Samaa toivon teille tämän blogin toimittajille. Jatkakaa vapaasti mielipiteittenne julkaisemista.  Minäkin luotan, että oikea tilaisuus on tulossa, jos me täällä Suomessa vain osaamme olla siihen valmistautuneina, kuten te oikein kirjoitatte. 

S.T. Mikkeliläinen evp. 

*   *   *   *   *   *   *   *   *   *

LUKIJAKOMMENTTI 28.09.2024

Hyvät ystävät, kertokaa, miten voisimme saada tämän jutun ja siinä esitetyn valmistautumisajatuksen sodassa menettämiemme maa-alueitten takaisin saamiseksi presidentti Stubbin ja pääministeri Orpon hallituksen tietoisuuteen, jotta se kirjattaisiin tuleviin hallitusohjelmiin? Ottaen huomioon kaikki Putinin viime aikoina tekemät typerät virheet, minäkin uskon, että kyllä se oikea hetki aikanaan kyllä ilmaantuu, kunhan me täällä Suomessa vain osattaisiin olla valmiina.  

Optimisti