Näitten lisäksi on vielä säätiöitä, apurahoja, perinnevalvojia, julkaisuja, vireästi toimiva Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura, Karjalainen Osakunta, vuotuinen Viipuri-tutkimuksen päivä, puhumattakaan ikuisesti elävästä, kuolemattomasta Karjalan murteesta, karjalaisista ruokaresepteistä, karjalaisista vitseistä ja Joensuussa ilmestyvästä sanomalehdestä nimeltään Karjalainen.  Karjalan Liiton sivusto luettelee lähes 150 jäsenseuraa ympäri Suomea. On todella kunnioitettavaa, että tällainen määrä erilaisia karjalaisperäisiä organisaatioita jaksaa elää ja toimia Suomessa vielä 80 vuotta kyseisten alueitten menetyksen jälkeen, koska siitä sukupolvesta, joka ehti syntyä noilla paikkakunnilla, vielä elosssa olevien määrä voidaan hyvin pian laskea vain sadoissa ja kymmenissä henkilöissä.  

          Vielä on todettava, että karjalaisuus elää jopa Suomen rajojen ulkopuolellakin. Esimerkiksi U.S.A:n Florida-osavaltiossa, toimii Floridan Karjalaisten Seura, joka järjestää erilaisia ohjelmatilaisuuksia, suosittuja illanviettoja ja vuotuisen ulkoilma-picknic’in kutsuen mukaan kaikki alueen suomalaiset  siirtolaiset.

          Tämän päivän nuoret ovat oppineet koulussa, että Suomi menetti Karjalan sodassa entiselle Neuvostoliitto-nimiselle maalle, joka myöhemmin hajosi sisältä päin omaan järjettömyyteensä ja katosi täysin maailman kartalta. Selvemmin sanottuna sitä maata, joka riisti Suomelta Karjalan, Sallan ja Petsamaon alueet ei ole enää olemassakaan, mutta sen Suomelta riistämä Karjalan osa jatkaa edelleenkin olemassaoloaan Karjala-nimisenä (venäjäksi: карелия) alueena romahtaneen Neuvostoliiton raunioille syntyneen uuden tynkä-Venäjän maalla.

          Tänä päivänä historiankirjoissa luetaan entisestä Neuvostoliitosta muun muassa maailman mahtimaana ja sotaisena valloittajamaana, joka koko lyhyen, vain 75 vuotta kestäneen, olemassaolonsa ajan pyrki jatkuvasti sekä uhkauksilla, painostuksella, miehityksillä että sodalla oman poliittisen ohjelmansa mukaisesti  laajentamaan kommunistista ideologiaansa toisiin valtioihin, jopa varsin kaukaisiinkin maihin ja muuttamaan koko maailman niin kutsutuksi köyhälistön maailmanvallaksi.  Tästä syystä Neuvostoliitto oli jatkuva uhitteleva ja erilaisia vaatimuksia esittävä turvallisuusuhka ennen kaikkia pienemmille, demokraattisille naapurivaltioilleen.  Totuus kuitenkin on, että Neuvostoliitto ei ollut mikään mahtimaa, vaan koko olemassaolonsa ajan vain köyhä, todellinen proletariaatitinen valtio, joka menestyksellisesti onnistui harhaan johtamaan, suorastaan petkuttamaan muita maita.  

          Suomen käymiin sotiin liittyvät perustiedot on luonnollisesti koulussa opetettu, mutta entistä harvempi tämän päivän nuorista on tarkemmin tietoinen, miksi Suomi ensinnäkin joutui sotaan ja miksi sodan  lopussa sitten kävi niin kuin kävi. –  Miksi Viipurin, Sortavalan ja Käkisalmen kaupungit, tai miksi koko Karjalan kannas ei ole enää osa Suomea? - Miksi Suomi ei ole enää yksi maailman harvoista Pohjoisen jäämeren rantavaltioista?Yksinkertaisin ja helpoin vastaus lienee "siksi, koska Suomi hävisi sodan", mutta tämä ei ole oikea vastaus.

          Lyhyt oikea vastaus voisi olla vaikkapa tällainen:

          Tuona kriittisenä ajankohtana Suomi oli hädin tuskin 20-vuotias, rauhaarakastava, nuori itsenäinen valtio, joka vielä etsi omaa asemaansa maailman muitten itsenäisten valtioitten joukossa, kun se vuoden 1939 keväällä sai täysin odottamatta Neuvostoliitolta röyhkeän vaatimuksen laajojen Karjalan kannaksen maa-alueitten luovuttamiseksi Leningradin kaupungin ylimääräiseksi turvavyöhykkeeksi. Neuvostoliiton johtaja Josef Stalin valitti Suomen rajan olevan liian lähellä maansa entistä pääkaupunkia Pietaria, jonka nimi oli muutettu Leningradiksi. Siltä varalta, jos vihollinen hyökkäisi Neuvostoliittoa vastaan, Stalin tahtoi taistelut käytäviksi hänen oman maansa ulkopuolella, eli näitten reuna-naapurivaltioitten alueilla, röyhkeästi piittaamatta siitä, miten nämä tultaisiin tuhoamaan sodassa, kunhan vain hänen Neuvostoliittonsa säilyisi.

           Rauhallinen Suomi ei nähnyt mitään syytä tällaiselle vaatimukselle, sillä olihan maitten välillä jo vuonna 1932 solmittu voimassa oleva 3-vuotinen hyökkäämättömyyssopimus, jota oli jo heti, vain kahta vuotta myöhemmin vuonna 1934, kiiruhdettu jatkamaan peräti kymmenellä vuodella aina vuoteen 1945 saakka.

          Ottaen huomioon molemmin puolin voimassa olevan hyökkäämättömyyssopimuksen ja normaalin naapurirauhan olosuhteet, Stalinin röyhkeä vaatimus Suomelle oli maan johdolle aito järkytys. Se tuntui keinotekoisesti keksityltä ja perusteettomalta. Toiseksi Neuvostoliitto vielä tuon saman 1939 vuoden loppukesästä ehti solmia samantyyppisen hyökkäämättömyyssopimuksen, niin kutsutun Ribbentrop-Molotov-sopimuksen, Saksan kanssa, puhumattakaan kaikista muista Neuvostoliiton rauhan sopimuksista, jotka oli solmittu eri ilmansuuntiin, Baltian maitten, toisten Euroopan valtioitten, jopa kaukaisen Japaninkin kanssa. - Ketä Neuvostoliitto mahtoikaan pelätä?

          Ymmärrettävästi sekä yllättynyt että hätääntynyt Suomen valtuuskunta matkusti Moskovaan neuvottelemaan asiasta useita kertoja ilman tulosta. Suomi ei nähnyt syytä, eikä ymmärtänyt Stalinin perusteluja  tällaiselle vaatimukselle.

          Saman vuoden syksyyn tultaessa neuvottelutilanne muuttui Neuvostoliiton suoranaiseksi kiristykseksi: luovuttakaa meille maata Karjalasta vapaaehtoisesti tai me otamme sen pakolla. Ilmeni että Suomi ei suinkaan ollut ainoa Neuvostoliiton naapurimaa, jolle saneltiin ehtoja ja uhkauksia. Eesti, Latvia ja Liettua saivat vastaanottaa samanlaiset viestit.

         Suomessa käsitettiin heti, että Stalinille ei tulisi riittämään vain aikaisemmin pyytämänsä Leningradin pohjoispuolella olevat maa-alueet, vaan että hän samalla pyrkisi valloittamaan koko Suomen liittääkseen sen Neuvostoliittoon. Tämän suunnitelman toteutuminen tulisi tarkoittamaan Suomen itsenäisyyden menetystä. Nyt oli Suomen taisteltava olemassaolonsa puolesta. 

          Mutta Stalinkin ymmärsi, että rauhaa rakastavan Suomen miehitys ilman Suomen vapaaehtoista suostumusta (kuten Eesti, Latvia ja Liettua olivat päättännet suostua), tai jotain muuta pätevää syytä  sodan aloittamiseksi tuomittaisiin maailmalla, kuin myös Kansainliitossa, jonka aktiivinen ja arvostettu jäsen Suomi oli. Niinpä Neuvostoliiton oli ensin keksittävä hyväksyttävä syy sodan aloittamiselle.

          Kieroutuneet aivot keksivät ovelan suunnitelman: aiheutetaan vähän tuhoa omalle armeijallemme, esimerkiksi ampumalla  omia sotilaitamme ja väittäkäämme sen jälkeen, että laukaukset olivat tulleet Suomen puolelta rajaa. Näin tapahtuikin, ja sen jälkeen asiat kehittyivät äärimmäisen nopeasti.

          Ensiksi neuvostoarmeija ampui omalla tykillä omia miehiään (26.11.1939)  ja syytti Suomea tästä provokaatiosta, jossa ehkä neljä (jos sitäkään) neuvostosotilasta menetti henkensä.  Muutaman oman sotilaan menetys oli Stalinille mitätön uhraus, mutta riittävän pätevä syy sodan aloittamiseen.

          Hätääntynyt ja hämilleen joutunut viaton Suomi vakuutteli syyttömyyttään, mutta sitä ei vastapuoli edes tahtonut kuunnella, sillä näin oli Neuvostoliitto saanut oivan tekosyyn syyttää Suomea ensimmäisten laukausten ampumisesta, joka merkitsi sodan aloitusta Neuvostoliittoa vastaan, mikä oli kostettava samalla mitalla. 

          Kaksi päivää myöhemmin (28.11.) Neuvostoliitto ilmoitti irtisanovansa kymmeneksi vuodeksi solmitun hyökkäämättömyyssopimuksen Suomen kanssa ja jälleen kaksi päivää myöhemmin talvisota alkoi 30. marraskuuta, 1939.

          Kaikki oli ollut jo kauan valmiina Suomen rajan toisella puolella odottaen vain merkkiä sodan aloitukselle.  Tuona itsenäisen Suomen historiallisena päivänä puna-armeijan harmaat aseistautuneet sotilaat ja tankit työntyivät luvattomasti Suomen puolelle, tykistö alkoi ampua kauaksi Suomalaisiin sisämaakohteisiin ja  punatähtisten lentolaivueitten  ensimmäinen pommitusaalto saapui Viipurin kaupungin ylle vain hetkeä ennen kello 9 aamulla.  Noin kymmenen  kaupunkilaista sai surmansa ensimmäisessä pommituksessa.  Kaikki tämä siitä huolimatta, vaikka Neuvostoliitto ei ollut vaivautunut edes tekemään virallista sodanjulistusta Suomea vastaan.  

          Ulkopuolinen maailma reagoi nopeasti Neuvostoliiton sodan aloitukseen. Useat valtiot aina Etelä-Amerikkaa myöten tuomitsivat selkeästi Neuvostoliiton toimet ja kansainvälinen lehdistö osoitti jatkuvaa kiinnostusta sodan seuraamiseen. Kun hyökkäystä Suomeen käsiteltiin Kansainliitossa, Neuvostoliitto valehteli, ettei mitään sotaa ole menossa maitten välillä.  Kansainliitto päätti kuitenkin rangaista Neuvostoliittoa erottamalla sen liiton jäsenyydestä. Silläkään ei ollut merkitystä Stalinille.  Hänen puolustuksenaan oli väite, että sota oli Suomen hallituksen hyväksymä. 

          Mutta mistä hallituksesta oli kysymys? Heti sodan ensimmäisenä päivänä oli  suomalainen, Neuvostoliittoon aikoinaan paennut  kommunisti, Otto Ville Kuusinen perustanut Suomen uuden kommunistisen kansanhallituksen, Terjoen hallitukseksi nimitetty, joka oli solminut joulukuun 2. pivänä  avunantosopimuksen, kuin myös keinotekoiset diplomaattiset suhteet Suomen valtion puolesta  Neuvostoliiton kanssa, ja Stalinin kierot puolustukset perustuivat väitteeseen, että tämä laiton Kuusisen hallitus olisi pyytänyt Neuvostoliitolta apua tulla vapauttamaan Suomi kapitalistien kahleista.  

           Talvisota kesti noin kolme ja puoli kuukautta päättyen 13. maaliskuuta 1940. Sota oli lyhyt, mutta samalla liian pitkä Suomelle. Neuvostoliitto suurella ylivoimallaan ehti sinä aikana valloittaa Karjalan alueelta huomattavasti suuremman maa-alan, kuin sen alkuperäinen vaatimus oli ollut, mutta sen kärsimät tappiot olivat moninkertaisesti odotettuja suuremmat.  Vuoden 1940 Moskovan rauhan ehtojen mukaan Suomi menetti koko Karjalan kannaksen, Viipurin, Sortavalan ja Käkisalmen kaupungit mukaan luettuina ja lisäksi laajoja alueita Laatokka-järven pohjois- ja koillispuolelta.  

          Seuraavien parin vuoden aikana Suomen armeija valloitti takaisin menettämänsä maa-alueet, mutta menetti ne uudestaan niin kutsutun jatkosodan loppuvaiheessa, jota käytiin vuoden 1941 kesäkuusta vuoden 1944 syyskuun alkuun. Tällä kertaa sota kesti yli kolme vuotta. 

          Koko 75-vuotisen olemassaolonsa aikana Neuvostoliitto oli  arvoituksellisen salaperäinen, hirviömäisen uhitteleva, poliittissotilaallinen, diktatuurinen, maailmanvalloitusta tavoitellut ideologinen kokeiluvaltio, joka lopulta romahti

• omaan kykenemättömyyteensä uudistua ja kehittyä;
• itsevarmuutensa puutteeseen ja jatkuvaan ulkopuolisen kapitalistis-demokraattisen maailman pelkoonsa, nähden nämä valtiot ainoastaan uhkaavina vihollisinaan, jotka pyrkivät kaatamaan sen olemassaolon;
• omia kansalaisiaan kohtaan osoittamiinsa historiallisiin julmuuksiin (miljoonien ihmisten vangitsemiset, vankileireille lähettämiset, kuolemaan tuomitsemiset, ihmisten salaperäiset katoamiset, toinen toisensa vakoilemiset, vastenmielisten kansalaistensa karkoitukset ulkomaille);
• hysteeriseen kummunismiaatteen suojelemiseen ja kansalaistensa varjelemiseen kaikelta ulkoiselta uhalta ja pahalta, joita olivat esim. kapitalismi, uskonto, sexi (Jumalan sanaa edustava pyhä Raamattu ja miehille tarkoitettu eroottisaiheinen Playboy-aikakausilehti katsottiin yhdenvertaisiksi samaan vaaralliseen, kommunistista valtiojärjestystä uhkaavaan kategoriaan kuuluviksi julkaisuiksi, joitten maahan tuonti oli kielletty);
• ja moneen muuhun maassa vallinneeseen epäkohtaan, kuten valtiojohtoiseen ateismiin (uskonnon vastustus ja kirkkojen rappioituminen), kansalaistensa vapauden rajoituksiin (ei vapaata oikeutta poistua maasta ja matkustaa ulkomaille), jokapäiväiseen kulutus- ja elintarvikkeitten puutteeseen (omassa maassa valmistettujen tavaroitten ala-arvoinen laatu, tuontitavaroitten puute), yleiseen jälkeenjääneisyyteen maailman kehityksestä ja keksinnöistä (kauppojen laskukoneina käytettiin helmitauluja aina 2000-luvun alkuun saakka ja tietokoneista tuskin tiedettiin).

          Asiassa on ihmetystä herättävää, että 1930-luvulla solmitulla Neuvostoliiton ja Suomen välisellä hyökkäämättömyyssopimuksella ei ollut mitään merkitystä Neuvostoliitolle, joka oli yksipuolisesti valmis peruuttamaan sen  niin tahtoessaan. Yhtä paljon herättää ihmetystä, että sodan hävinnyt Suomi oli valmis solmimaan uuden, jo syntyessään  arvottoman, ystävyys, yhteistoiminta ja avunantosopimuksen (lyhyesti: YYA-sopimus), tuon saman petollisen osapuolen kanssa vain neljä vuotta sodan päättymisen jälkeen vuona 1948. Se oli rehellinen osoitus koko muulle maailmalle, että Suomi oli näin sitoutunut kommunistiseen Neuvostoliittoon kaikesta riippumattomuus-, puolueettomuus- tai neutraalisuus höpötyksestään huolimatta.  Tämä sidonnaisuus kesti Suomen historiassa peräti 44 vuotta, kunnes sopimuksen toinen osapuoli, Neuvostoliitto, romahti sisäisesti oman poliittisen systeeminsä mielettömyyteen.

          Nyt jälkeenpäin  on mahdollista vain päivitellä, minkä valtavan määrän pahaa ja kärsimystä, sekä omassa maassaan että myös rajojensa ulkopuolella,  Neuvostoliitto, sen johtajat ja sen kommunistinen kokeiluohjelma ehtikään tuottaa olemassaolonsa aikana. Palaamme aiheeseen tulevissa blogeissamme.

(T.V. ja Z.O.)

KYSYMYKSIÄ SINULLLE:

• Kerro, miksi sinun mielestäsi Suomen pitäisi/ei pitäisi unohtaa sen omasta alkuperäisestä pinta-alastaan petollisuudella ja suurilla henkilöuhrauksilla riistetty rikas historiallis-maantieteellinen osa ja luopua kaikista yrityksistä sen palauttamiseksi?
• Mitä laillisia keinoja käyttämällä sinä näkisit, että Suomi voisi saada takaisin edes Viipurin kaupungin tai jopa koko menetetyn Karjalan, Sallan ja Petsamonkin?
• Minkä sinä katsot olleen syynä suomalaisten sodan jälkeiselle täydelliselle passiivisuudelle miksi Suomessa ei koskaan syntynyt aktiivista liikettä, jonka tavoitteena olisi ollut oikeuden hakeminen, herättää koko maailman huomio Suomen sodassa kärsimän vääryyden korjaamiseen, Viipurin kaupungin ja/tai jopa kaikkien menetettyjen alueitten palauttamiseen Suomelle? 

LÄHETÄ  KOMMENTTISI: tomofviipuri@gmail.com 

*   *   *   *   *   *   *   *   *   *   

LUKIJAKOMMENTTI 25.03.2024:

Kiitän teitä tästä uudesta, suomalaisia herättävästä sivustostanne ja toivon teille tuloksia!

Vastaan omana mielipiteenäni, että Suomen ja suomalaisten ei pitäisi koskaan unohtaa mitään historiansa aikana kokemaansa vääryyttä, ei ainakaan laittomasti menettämiään omia maa-alueitaan eikä omaisuuttaan. Sehän tarkoittaa rikoksen uhriksi joutumista, jolle uhri itse sulkee silmänsä, vaikenee ja nuolee hiljaa itsekseen itkien omat haavansa.  Näin on Suomi tehnyt, ainakin tähän päivään asti.

Mielestäni jo oli aikakin kiinnittää julkisesti suomalaisten huomio tähän epäkohtaan, josta on vaiettu mitääntekemättömyyteen alistuneina jo useitten sukupolvien ajan. Ihailen suunnitelmaanne herättää tämä tärkeä ja keskeneräiseksi jätetty aihe henkiin ja tuoda se esille jokapäiväiseen kansalaisten ja maamme päättäjien päiväohjelmaan pelottomasti.

Samalla ihmettelen, että tällaisen idean on täytynyt syntyä ulkomailla asuvien suomalaisten keskuudessa, kun täällä meillä ollaan jatkuvasti vain passiivisia. Aina vain jaksettiin antaa periksi ja hyssytellä, kun tuo entinen NL vain pahoitti mielensä ja esitti tyytymättömyytensä maamme käytökseen. 

Vielä vastatakseni toiseen kysymykseenne, minä näen ainoiksi keinoiksi laillisuuden keinot: oikeusteitse, sillä historiallisia todisteita kyllä riittää vaikka kuinka esittää plus vielä venäläisten oma tunnustus ja maan presidenttien julkiset anteeksipyynnöt, maailman sivistyneitten valtioitten ja liittoutumien avulla ja painostuksella ja vielä YK:n avulla. Tämänhetkinen tilanne on rikos, jossa rikollisen on sallittu vain jatkaa elämäänsä vapaana vastuusta. Voimme hyvin ymmärtää, olisipa Saksa voittanut sodan ja NL hävinnyt, Suomelta ryöstetyt alueet olisi palautettu.

Älkää siis luovuttako! Pyydän, tehkää kaikkenne tavoitteittenne toteutumiseksi. Tärkein niistä on lopputulos: Viipuri takaisin! Minun oma jäljellä oleva elinaikani on jo rajoitettu.  Onnea sivustollenne! 

Maisterismies, Viipurissa syntynyt 

TOIMITUS KIITTÄÄ KIRJEESTÄNNE

 *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  

LUKIJAKOMMENTTI 28.03.2024

Onnittelen! Jo oli aikakin, että joku ryhtyy lopultakin ajamaan tällaista pyhää asiaa, mutta kolmas, viimeinen kysymyksenne on ihan turha. Kaikkihan sen tietävät, että ainoa syy Suomen vaikenemiseen oli arkuus ja pelko ärsyttää keinotekoista ystävällisyyttä osoittavaa, mutta niin helposti loukkaantuvaa  ja mielensäpahoittamisella kiristävää Neuvostoliittoa, joka itse ei selvinnyt hengissä edes 80 vuoden ikään.

Sen Suomen poteman taudin diagnoosi oli muistaakseni "finladization". Kirjoittakaapas juttu joskus siitä taudista. (Jään odottamaan.) Eikä se tauti näytä vieläkään tulleen voitetuksi. Kyllä täällä meillä on halvalla antauduttu itse kunnioituksen kustannuksella. Hävettää.  Katsotaan mitä uusi presidenttimme tulee samaan aikaan. Onhan hänellä 12 vuotta aikaa yrittää korjata aikaisempien leväperäisyys. Jos oikein ymmärrän hänen juurensakin ovat Karjalan suunnasta (?).

Yksinäinen intoilija

*   *   *   *   *   *   *   *   *   *

LUKIJAKOMMENTTI 05.04.2024:

Luoja teijä yritystäinne siunatkoo! Sinne se miun Viipurin jäij. Kerra mie rohkenin vieraill siell 1970-luvul, se olj lähes 45 vuot kotin hylkäämise jälkee. Viipuri oli surullises kunnos, mutta kyll se tuntu kuin olisin kottii tullu, sillä koti se pienell tytöl oliki. Olin kymmene, kun kodist  lähettii, mut kyynelhä siin tuli kaikkie ryhmäiste silmii. Aiva ku olis kuleksittu Helsingis, jota sillo lapsuudes en viel ymmärtäny, niin suomalaine kaupunki Viipuri olj ja sitä se on vieläkii. Ei ne vieraat asukkaat sitä kykene koskaa sovjetisoimaa.  Kuten jo kirjotin, toivon teill siunaust, vaikkei minnuu varmastkaa ennää oo olemass, ku teijä tavoite  lopult totteutuu. Siitä miul ei oo ees epäilystkää. Sisarein poika löysi teijä uutissivut ja me yhess vaa ihmetellä, miks tälläne hieno ajatus, nyt tää niin ku te täs esitätte, pittää syntyä ulkomailt käsi, ku Suomes ei miehil riitä rohkeut. 

Maria N. - 90-vuotias ikunen viipurilainen

TOIMITUS VASTAA:

Hyvä Maria N. Suuret kiitokset tavoitettamme kohtaan osoittamastanne ymmärtävästä asenteestanne ja rohkaisevista kommenteistanne. Ensinnäkin toivomme teille jatkuvaa terveyttä ja mielellämme toivoisimme saavamme teiltä henkilökohtaisia muistelmianne lapsuutenne kotikaungista.

Toiseksi yhdymme teidän ihmettelynne, miksi Suomessa ei olla menneitten vuosikymmenien aikana edes sormea nostettu pystyyn Viipurin takaisin saamiseksi, puhumattakaan siitä käsittämättömästä asenteesta, johon mekin olemme haastattelujamme tehdessämme törmänneet: "Ei Suomi sitä Karjalaa enää tarvitse". "Mitä me Viipurilla enää tekisimme?" "Jos me saamme Viipurin niin meidän on otettava sen kaupungin venäläisetkin vastaan." Tällainen asennoituminen on meistä täysin käsittämätöntä isänmaallisuutta.

Vielä kolmanneksi tahdomme kiittää teitä juttuideastanne mainitessanne, että Viipuri oli kuin Helsinki. Tilaammekin heti Pietarin toimittajaltamme kuva-artikkelin aiheesta, jonka tulemme julkaisemaan aikanaan. Onnittelemme teitä korkean ikänne johdosta ja toivomme jatkuvaa terveyttä.

*  *  *  *  *  *  *  *  *  *  

LUKIJAKOMMENTTI 12.04.2024

Arvoisa Toimitus

Vastatakseni esittämäänne kysymykseen, millaisilla laillisilla keinoilla voisi olla mahdollista saada Viipuri takaisin, mina en ainakaan näe mitään muuta kuin kansainvälisen oikeuden kautta. Isäni sitä jo ihmetteli ja nyt minä jatkan samaa, miksei sen hyväksi ole koskaan edes vaivauduttu Suomen taholta tekemään mitään. Eihän mitään tapahdu, ellei prosessia panna alulle. Yli 30 vuotta on tuhlattu aikaa roistomaisen Neuvostoliiton tuhoutumisesta. Kuten edellä oleva Maisterismies jo kirjoittaa: asiasta on vaiettu mitään tekemättä.

Ainakin henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, ettei tällaisten laittomuuksien haasteille pitäisi olla minkäänlaisia määräaikoja. Uhoaahan se Putinkin jatkuvasti, että entiset tsaarin ajan venäläiset alueet on saatava takaisin ja liitettävä takaisin hänen nykyiseen terroristivaltakuntaansa, kuten esimerkiksi Alaskan osavaltio USA:ssa.  Toisin sanoen Putin itse ajattelee, että tallaisten historiallisten ratkaisujen pyörtämisen pitäisi olla joten perusteltavissa ja mahdollista, ellei hän sitten suunnittele sotilaallista tietä, mitä en ihmettelisi.

Antaa vaan kansainvälisen oikeuden päättää voisiko Alaskan myyminen Venäjälle olla lainvastainen. Ainakin siitä on kauppakirja ja Venäjä sai aikoinaan rahat. Samalla se sama oikeus voisi päättää, oliko Neuvostoliiton valheellinen talvisodan aloitus laillinen teko, sillä siitähän ei ole edes virallita sodanjulistusta. Samalla tavalla haasteen kautta tulisi päättää, oliko Eestin, Latvian ja Liettuan asteittaiset miehitykset (v. 1940), näitten maitten hallitusjäsenten määräämiset, kansalaisten silmänlume vaalit jne. samoin laillisesti toimitetut. 

Kunpa vain tämä meidän Suomemme hallitus ja uusi, karjalaiset juuret perinyt presidenttimme edes tekisivät jotain asian hyväksi, varsinkin nyt, kun ei enää tarvitse tuntea sitä entistä pelkoa, että voi, voi,  tuliko nyt pahoitettua Neuvostoliiton tunteita ja miten he siihen reagoivat.

Olen mielenkiinnolla lukenut kaikki toistaiseksi julkaisemanne jutut, enkä ole vielä löytänyt teidän omaa ehdotustanne asian alullepanemiseksi, joten jos teillä itsellänne tai joillakin enemmän sivistyneillä lukijoillanne  on ehdottaa parempia ideoita tai muita keinoja, niin mielelläni lukisin niistä. - Opettaja karjalaisilla juurilla 

TOIMITUS VASTAA:

Suuret kiitokset kirjeestänne, sen sanoma yhtyy täydellisesti meidän sivustomme  "Tavoitteisiin". Kuten te niin osuvasti kirjoitatte, "mitään ei tapahdu, ellei asioita panna alulle". Olette oikeassa, että me emme todellakaan ole esittäneet minkäänlaista omaa näkemystämme emmekä reseptiä Viipurin palauttamiseksi, sillä tarkoituksemme ei ole neuvoa eikä opettaa kenellekään, miten asiat tulisi hoitaa. Tavoitteemme on herättää viisaammissa ja ammattimaisissa suomalaisissa päättäjissä halu ja pyrkimys Suomen kokeman  vääryyden korjaamiseksi, samoin kuin ylläpitää karjalaisuuden henkeä ja isänmaallisuuden tunnetta siitä, mikä todella on Suomea ja mikä kuuluu Suomelle ja mitä korvaamattoman arvokasta Suomi onkaan vilpin kautta menettänyt.  Haaste tietysti on, miten kykenisimme saamaan Suomen tämän päivän päättäjät  kiinnostumaan oikeuden hakemisesta ja Suomen kokeman kansainvälisen vääryyden oikaisemisesta korvausten kanssa siitä huolimatta, että se tapahtui 80 vuotta sitten.  

*  *  *  *  *  *  *  *  *  *  

LUKIJAKOMMENTTI 01.05.2024

Niin ku te kysytte, että mikäkö oli syynä suomalaisten sodanjälkeiselle täydelliselle passiivisuudelle laiminlyödä oikeuden hakeminen talvisodan ja jatkosodan aluemenetysten johdosta? Ei mikään muu kuin vaan sen kuuluisan suomalaisen sisun (gutts) korvautuminen "pussy-maisella" (niin kuin meillä täällä sitä tiettyä naisten paikkaa kuin myös miesten heikkoutta kutsutaan) suomettumisella. Sitä se on vaan ollut, eli toisin sanoen nöyristelyä, pelkuruutta, keinotekoista ystävällisyyttä, . Viipurilaiset vanhempani selittivät tämän minulle. Se oli puhdasta vihollisen ja kiristäjän miellyttämistä eli "licking". Heti kun minä sen ymmärsin, päätin jättää syntymämaani ja lähteä etsimään uutta kotimaata. No, löytyihän se täältä rapakon takaa. - You guys, keep up the good work! I wish you luck! Your web has already made me one among your permanent readers and devoted admirers. Just keep on producing! The results are coming. Austraalian Siirtolainen

TOIMITUS VASTAA:

Kiitos Siirtolainen kirjeestänne ja ajatuksistanne ja tervetuloa lukijaksemme. Olemme todella iloisia, että sivustomme on huomattu nyt myös Suomen ulkopuolella.

*   *   *   *   *   *   *   *   *   *

LUKIJAKOMMENTTI 26.08.2024

Löysin sivustonne vasta nyt, puoli vuotta ensimmäisen julkaisemisenne jälkeen. Harmittaa!  Sivustonne ei olisi voinut ilmestyä parempaan aikaan. Nyt, jos koskaan valheilla, rikollisuudella, ihmisuhreilla ja kaikkien näitten jälkeen vielä kalleilla sotakorvauksilla riistettyjen alueitten palautus Suomelle on nimen omaan näinä päivinä mitä ajankohtaisin asia.

Venäjä on pian jo lähes kolme vuotta jatkuneessa sodassa Ukrainaa vastaan ja sodan päättyessä alkaa tilanneselvittely, oikeudenkäynnit, sotasyyllisten tuomitsemiset. Samassa yhteydessä vanhatkin vääryydet voidaan vaatia oikaistaviksi.  Valitettavasti vain historia on osoittanut, että voittajaa ei yleensä ole syyllistetty, ei ole haastettu oikeuteen, ei ole tuomittu, ei ole velvoitettu sotakorvauksiin, vaan hävinnyt osapuoli (Suomi) katsotaan syylliseksi ja velvoitetaan viela korvauksiin, vaikka on täysin syytön. Täysin epäoikeudenmukaista.

Olen nyt lukenut kaikki muutkin tähän mennessä julkaisemanne mainiot artikkelit, ja kun tuo oikaisun ja anteeksi pyytämisen hetki koittaa, toivon että maamme osaisi vaatia täydellistä 4 vaiheen anteeksipyyntöä aivan kuten te sen perustelette artikkelissanne N:o 5: tunnustaminen, vastuun omaksuminen, vilpittömän anteeksipyynnön esittäminen, korvausten suorittaminen.

Tärkein kaikista: aluepalautukset ja sotakorvausten takaisinmaksu 80 vuoden korkojen kanssa.

A.K. - Porvoo 

*   *   *   *   *   *   *   *   *   *