TUNNETTUJA  ja VÄHEMMÄN TUNNETTUJA            VIIPURILAISIA ja VIIPURIN YSTÄVIÄ 

Toimituskuntamme tavoitteena on laajentaa sivustomme aihepiiriä historian ja politiikan lisäksi myös henkilöhahmoihin, kun ne liittyvät pääaiheeseemme Viipuriin tai Karjalaan. Tällä sivulla tulemme ajan kanssa julkaisemaan erilaisia elämäkertoja.  Olemme aloittaneet työn, joka on varsin laaja, sillä aiheeseen liittyvien tunnettujen, kiinnostavien ja värikkäitten historiallisten henkilöhahmojen nimilista on lähes loputon. 

HUOM!

Jos tahdot avustaa toimitustamme, otamme mielellämme vastaan viipurilaisten henkilökuvauksia ja julkaisemme ne kirjoittajan nimen kanssa. Lähetä tekstisi johonkin YHTEYSTIEDOT-sivulla  annettuun sähköpostiosoitteeseen. Pidätämme oikeuden muokata, hyväksyä tai hylätä kaikki saadut kirjoitukset.   

William Tillman GROMME                                                    N:o 6

          Ensimmäisenä sarjassamme tahdomme esitellä WILLIAM TILLMAN GROMMEN (1836-1900 ja alkuperäiseltä nimeltään Vasili  Tilmanovitš Gromme), mitä värikkäimmän ja todella kiinnostavan hahmon, joka oletettavasti kansainvälisyytensä johdosta on jäänyt lähes tuntemattomaksi suomalaisille. Kirjaimellisesti ottaen Gromme ei edes ollut viipurilainen, mutta osoittautui todelliseksi Viipurin ystäväksi ja suureksi kaupungin hyväntekijäksi, siksi päätimme aloittaa tämän henkilöitä käsittelevän sarjamme hänestä.

          Yllä olevat valokuvat esittävät William Grommea nuorena sekä varttuneena maailmanmiehenä, joka islamilaisia maita kierrettyään omaksui elämänsä myöhemmässäkin vaiheessa tavan pitää fetsi-päähinettä.  

          William Tilman Gromme syntyi Pietarissa jouluaattona, vuonna 1836 varakkaaseen, Saksan Bremenistä kotoisin olevaan kauppiasperheeseen. Williamin isä, Tilman, oli aikoinaan muuttanut tsaarin Venäjälle. Pietarissa asui ja vaikutti tuohon aikaan huomattava saksalaisten pysyvä siirtokunta, jonka jäsenistä suurin osa toimi menestyksellisesti kauppa-alalla.

          1800-luvulla oli Venäjän pääkaupungin varakkaitten keskuudessa sekä muoti- että arvovalta-asiana  omistaa joko maatila tai loma-asunto nimenomaan Suomen suuriruhtinaskunnan puolella, jossakin kauniissa Karjalassa. Niinpä Williamin isäkin oli hankkinut noin 5 kilometriä Viipurista pohjoiseen sijaitsevan suuren kartanomaatilan, Onnela nimeltään, jossa William vietti kaikki lapsuutensa ja nuoruutensa kesät. Paikka sijaitsi niin lähellä Viipuria, että nuori mies saattoi vierailla tässä iloisessa kaupungissa viikottain, tutustuen läheisesti sen asukkaisiin ja elämän sykkeeseen, jotka kaikki jättivät häneen tutun, läheisen vaikutuksen.

          William oli kiinnostunut taiteesta ja tahtoi tulla taidemaalariksi. Koulunsa päätettyään hän anoi ja tuli hyväksytyksi Pietarin kaupungin Venäläiseen Taideakatemiaan, jossa hän opiskeli vuosina 1855-1867. Opiskeluaika venyi poikkeuksellisen pitkäksi. Hän jätti vuosia väliin, sillä varakkaana hän saattoi matkustella paljon ja opiskelu oli mahdollista keskeyttää niin kutsutulla akateemisella lomalla. Katkonaisesta opiskelustaan huolimatta William menestyi mainiosti saaden tunnustusta ja erilaisia mitaleita ja palkintoja töistään lähes vuosittain, joskus jopa kaksikin kertaa saman vuoden aikana.

          Vanhempiensa kuoltua William  peri suunnattoman omaisuuden. Hänestä tuli hetkessä poikamiesmiljonääri, joka päätti täydellisesti muuttaa koko elämänsä. Hän möi Pietarin omaisuuden, kuin myös Onnelan maatilan Karjalassa ja lähti kirjaimellisesti seikkailemaan maailmalle.

          Hän kiersi Keski- ja Etelä-Euroopan maissa, samoin kaikissa Pohjois-Afrikan maissa Marokosta Egyptiin ja sieltä edelleen aina Intiaan saakka. Kaikissa vierailemissaan värikkäissä kohteissa hän maalasi ahkerasti näkemiänsä maisemia ja kokemaansa paikallista elämää ja keräsi laajan kokoelman erilaisia muistoesineitä.

          Vuoden 1880 paikkeilla jo keski-ikään edennyt Gromme tunsi oletettavasti saaneensa tarpeeksi jatkuvasta reissaamisesta ja päätti asettautua paikoilleen. Hän osti Pariisin lähistöltä palatsimaisen vanhan linnan laajoine puistoineen ja viljelmineen nimeltään Château Pierreford (rakennettu vuonna 1651). Paikka tunnettiin myös toisella nimellä: Maisons Laffitte. Vanha historiallinen piirros linnasta on sivustomme etusivulla, toinen värikuva 1800-luvun alusta on tämän jutun lopussa ja internetistä löytyy loputtomasti lisää.

          Grommen kerrotaan korjauttaneen sekä tilan päärakennuksen että kaikki sitä ympäröivät puistot ja puutarhat samalle alkuperäiselle tasolle, kuten ne olivat olleet Ludvig XIV:n hallintokauden aikana. Maisons Laffittesta tuli hänen pysyvä kotinsa, jonne hän keskitti kaikki perimänsä perhekalleudet, omat maalauksensa, kuin myös matkoillaan eri maista keräämänsä runsaan arvoesine- ja matkamauistokokoelmansa.  

          On suorastaan luonnollista, että taidemaalarina Gromme ystävystyi monen suomalaisen taidemaalarin kanssa. Maisons Laffitten vakiovieraisiin kuului muun muassa monipuolinen juristi, taidemaalari, oman taidekoulun perustaja, Helsingin yliopiston taideprofessori, akateemikko Adolf von Becker (1831-1909) ja  salonkimaalari, oman yksityisen taideakatemian perustaja Gunnar Berndtson (1854-1895).

          Kaikista läheisin ystävyyssuhde syntyi taidemaalari  Albert Edelfeltin (1854-1905) kanssa, joka oli jatkuva vieras Maisons Laffittessa ja heidän yhteisistä hetkistään on säilynyt monia valokuvia, joita löytyy internetistä. Tarinan mukaan Grommen ja Edelfeltin välinen ystävyys oli niin luottavainen, että lähtiessään matkoille Gromme jätti koko palatsinsa Edelfeltin huostaan, valtuuttaen vieraansa käsin kirjoitetulla muistilappusella toimimaan isännän poissa ollessa ”täysillä omistajan valtuuksilla”.

          William Gromme ei koskaan avioitunut. Hän kuoli vuonna 1900. Kun hänen testamenttinsa avattiin, Suomessa kohahdettiin hämmästyksestä ja ihastuksesta. Ilmeni että Gromme oli nimennyt Viipurin kaupungin ainoaksi omaisuutensa perijäksi ja tähän sisältyi myös tuo renessanssilinna Maisons Laffitte. Huolimatta vuosikymmeniä kestäneestä poissaolostaan Gromme ei koskaan unohtanut lapsuutensa Viipuria, joka nyt sai vastaanottaa uskomattoman arvokkaan lahjan.

          Näin oli Viipurin kaupungista täysin odottamatta tullut kaukaisen ranskalaisen châteaun omistaja. Mitä tulee tuon linnan myöhempiin vaiheisiin, siitä on olemassa kaksi versiota.

          Ensimmäisen mukaan Viipurin kaupunki möi Maisons Laffitten viisi vuotta Grommen kuoleman jälkeen Ranskan valtiolle ylivoimaisen kalliitten ylläpitokustannusten johdosta.

          Toinen versio kertoo testamentin avaamistilaisuuteen ilmestyneen Grommen muita kaukaisia sukulaisia, jotka kyseenalaistivat Williamin yksipuolisen testamentin ja saivat sen muutetuksi oikeuden päätöksellä, jolloin linnan kerrotaan  siirtyneen heille.

          Lähes 40 vuotta Grommen kuoleman jälkeen suomalaisen Seura-lehden vuoden 1937 lokakuun numerossa 42  oli mielenkiintoinen artikkeli Grommesta ja hänen ranskalaisesta linnastaan. Juttu alkaa lähes samalla kysymyksellä, jolla mekin aloitimme tämän kirjoituksemme: ”Monikohan lukijoistamme mahtaa tietää, että meille on tasan 37 vuotta sitten lahjoitettu testamentin kautta hieno ranskalainen linna, oikea kuninkaallinen linna Pariisin lähettyviltä.”

          Mitä tulee Grommen omiin säilyneisiin töihin, niitä on  tietojemme mukaan nähtävissä ainakin Lahden kaupungin taidemuseon kokoelmissa, jonne ne siirtyivät Viipurista.

(K.vK.)